Vapaa-ajan asunto merenrannalla nykyaikaisilla varusteilla, n. 45min ajomatkan päässä Helsingistä, Porvoon saaristossa. Talossa on kolme makuuhuonetta, avokeittiö, olohuone, kylpyhuone ja yläkerta, jossa oleskelutilaa ja makuuhuone. Pihalta löytyvät ulkosauna sekä kasvihuone, jossa tilaa oleskelulle. Iso terassi ruokailuryhmineen ja kaasugrillillä. Laiturilta pääsee uimaan ja veneellä erilliseen laituriin. Varusteita on varattu 6 hengelle. Astiasto 8 hengelle. Myös matkasänky, potta ja syöttötuoli löytyvät. Kiinteistön reunalta löytyy myös pieni hiekkaranta, joka on myös yhden naapurin venevalkama käytössä. Tontti aidattu, mutta jokainen lemmikin omistaja on vastuussa perheenjäsenensä perustottelevaisuudesta. Mökissä on tv, mutta sieltä ei tavallisia kanavia löydy. On tarkoitettu suoratoistopalveluilden katseluun tietokoneen kautta taikka pelikonsolien kanssa käytettäväksi. Huomaattehan. että kohde on luonnon keskellä, ja tavanomaiset lehtien putoamiset puusta ja kaislojen ajelehtiminen rannalle ovat mahdollisia. Kiinteistön pihapiirissä on nurmikkoa, mutta osa tontista on pidetty luonnonmukaisena. Mökki ei ole moderni, vaikka esimerkiksi keittiö on päivitetty tähän päivään, ilmalämpöpumppu on asennettu ja sisävessa löytyy. Bussipysäkki löytyy n. 500m päästä ja kyläkauppa palvelee n. 2km päässä. Saarella on myös kahvila ja grilliravintola, sekä kiinnostuneille ulkoilureittejä! Loistavat kalavedet alkavat heti laiturilta. Porvoon kaupunki n. 20min ajomatkan päässä, josta löytyy niin vanhan kaupungin putiikit ja kahvilat tai esimerkiksi laskettelukeskus. Loppusiivous 150€, liinavaatteet 15€/hlö. Hyvin käyttäytyvät koirat sallittuja. Lemmikkimaksu 15€. Ikäraja vuokraukselle 28- vuotta, juhlien järjestäminen ja kaikenlaiset känniporukat kielletty. Kaikkien mökkiin majoittujien tiedot on ilmoitettava.
Vierumäki, Heinola, Päijät-Häme
Lisäpalvelut
Siivous
Liinavaatteet ( varauksen mukaiselle henkilömäärälle)
Pyyhkeet ( varauksen mukaiselle henkilömäärälle)
Kaasugrilli
Saunan halot
Pinnasänky
Syöttötuoli
Lähettäessäsi varauspyynnön, kohteen vuokralleantajalla on 24 tuntia aikaa hyväksyä tai hylätä varauspyyntösi.
(voit odottaa vastausta kuuluvan 24h sisällä)
Mikäli vuokralleantaja hyväksyy varauspyyntösi, vahvista varauksesi maksamalla varaus joko kononaan tai osittain.
Lähettämällä varauspyynnön hyväksyt vuokranantajan vuokrausehdot.