Luettu (1304)

Vuokramökin iloa - Talvisesongin parhaimpaan aikaan

vuokramoekin-iloa-talvisesongin-parhaimpaan-aikaan-19-1

Suomalaiset ovat mökkikansaa ympäri vuoden, mutta talvi ja sen tuomat mahdollisuudet tuovat mökkeilyyn täysin oman tunnelmansa.

Valkea joulu on lähes taattu pohjoisen mökkikohteissa ja majoituksista käy kova kilpailu jo varhain. Suosituimmat mökit saatetaan varata jo edellisenä vuonna, mutta oman mökkimajoituksensa voi hyvin löytää vielä syksyllä. Katse kannattaa suunnata hyvissä ajoin myös hiihtolomien suuntaan ja usein pääsiäiseksi riittää vielä viimeiset lumet Lapin mökkikohteissa.

Talvi on myös parasta aikaa revontulien bongailuun, mihin todennäköisyydet kasvavat Lappia pitkin edetessä. Siispä onneaan voi lähteä kokeilemaan eri mökkikohteisiin vaikka useamman kerran talvessa!

Laskettelua ja lumikenkäilyä

Aktiivilomailijalle vuokramökit tarjoavat uusia elämyksiä ympäri maan. Suomen lähes 70 hiihtokeskuksen valikoimassa riittää vaihtoehtoja kaikille laskettelusta ja lumilautailusta kiinnostuneille matkailijoille. Etsitpä sitten Suomen pisimpiä rinteitä, parhaita after ski -paikkoja tai kattavimpia oheispalveluita, on valinnanvaraa runsaasti jokaiseen makuun.

Suomen pisimmät rinteet löytyvät Lapin suurista hiihtokeskuksista, Ylläkseltä ja Leviltä. Ylläksen kolme kilometriä pitkät rinteet, Ylipitkä ja Jättipitkä, tarjoavat koko maan pisimmät laskut. Ylläs on ykkönen myös rinteiden lukumäärässä (63), minkä perusteella sitä voidaankin pitää Suomen suurimpana hiihtokeskuksena. Seuraavaksi eniten rinteitä löytyy Leviltä (43), Rukalta (34), Paljakasta (31) sekä Ukkohallasta (31).

Talviaktiviteetit voi rajata myös hiihtoon ja pulkkamäkiin, tai rauhallisempaan lumikenkäilyyn mökkiympäristössä. Hankien jälkeen on hyvä asettua takkatulen ääreen lämmittelemään, paljuun pakoon pakkaselta tai nauttimaan metsän hiljaisuudesta ilman älylaitteita.

Suomen suurin mökkivalikoima löytyy Nettimökistä

Onneksi talvesta, laduista ja uusista mökkimaisemista voi nauttia myös etelämpänä aina Pirkanmaalta Pohjois-Savoon ja Satakunnasta Etelä-Pohjanmaalle asti. Upeaa mökkivalikoimaamme kannattaakin selata läpi, sillä tarjoamme Suomen suurimman valikoiman uniikkeja kohteita, joten jokaiseen makuun löytyy varmasti sopiva mökki, laavusta luksukseen.

Alustallamme lisääntyy myös päivittäin sinisellä Nettimaksu-logolla varustellut kohteet, joissa kaikki maksuliikenne hoituu suoraan alustamme kautta. Näin mökin vuokraus on entistä helpompaa molemmille osapuolille ja kaikki rahat pysyvät tallessa onnistuneeseen vuokraukseen asti.

Varaa itsesi näköinen mökkiloma talveksi nyt!

//www.nettimokki.com/build/images/loader.svg